tiistai 14. kesäkuuta 2016

Tuotearvio, Päivi Vesalan Mielikuvia vol 1





Mielikuvia vol 1, etukansi

Tällä kertaa arvioinnin kohteena on kotimainen värityskirja, Päivi Vesalan Mielikuvia vol 1.  Tällä kertaa en ole ostanut kirjaa itse, vaan sain sen lahjana kustantamolta arviointia varten. Lupaan kuitenkin olla ihan yhtä perusteellinen ja rehellinen mielipiteissäni kuin aiemmissakin arvosteluissa.
(Jos joku kuitenkin haluaa ostaa hyvän arvostelun jostain tuotteesta, esim. uudella Audilla se voisi lohjeta ;) Tai no, rehellisyyden nimissä, loma Bahamalla voisi toimia myös.)

Nimilehti, Polychromos ja Derwent pastellit

Kirja saapui minulle jo hyvän aikaa sitten, mutta olen halunnut tutustua siihen rauhassa. Tässä on välissä ollut myös muutamat perhejuhlat, jotka ovat verottaneet aikaa värittämiseltä.


Kirja saapui tukevasti pakattuna ja vielä muovitettunakin.

Mielikuvia on ensimmäinen värityskirjani, joka on ns. rengaskirja, eli kierreselkäinen. Olin kyllä lukenut usean suosivan rengaskirjoja, jopa tekevän tavallisista kirjoistaan semmoisia, mutta en ollut itse kovin vakuuttunut asiasta. Ajattelin, että se muistuttaisi liikaa kouluvihkoa. Toisaalta se on ensimmäinen värityskirjani, jossa on yksipuoliset sivut. Siinä oli jo pari syytä, miksi odotin innolla kirjaa testattavaksi. Se oli jotain aivan uutta ja erilaista minulle.


Hedelmiä, Prismacolor Premier

Kirjan kannet ovat kauniin värikkäät, mutta valitettavan ohuet. Etenkin reissussa tukevampi kansi (tai tukeva takakansi) olisi antanut näppärän tuen värittämiselle ilman, että tarvitsee kantaa alustaa mukana.

Rantaniitty aamu-usvan aikaan, Polychromos


 Halusin testata kirjaa useiden eri kynien kanssa, ja kaivoin esiin jopa muutaman vanhan Stabilo-tussini tätä varten. Oikeastaan sain siihen ajatuksen, kun ystäväni kanssa kirjaa selatessa hän sanoi, että osa kuvista suorastaan vaatii tulla tusseilla väritetyksi. Olin samaa mieltä.


Stabilon tusseilla väritetty kukka

Tussit tulevat jonkun verran läpi, mutta sivujen välissä olevaan suojapaperiin asti ne eivät vuotaneet. Tusseillä värittäville nämä yksipuoliset sivut ovat kyllä passelit. Paperi tuntui imevän väriä tusseista sopivasti, eli väri pysyi siellä mihin sen laitoin, eikä lähtenyt leviämään.


Kukkakuvan kääntöpuoli

Paperi ei ole kovinkaan paksua, mutta ei toisaalta ihan ohuttakaan. Selvästi marketin perusvärityskirjoja laadukkaampaa paperia. Sivut ovat juuri sopivan sileitä, mutta eivät liian kiiltäviä, vaan väri tarttuu hyvin värittipä kuvia sitten puuvärein tai tussein. Testasin sivuihin myös inktense mustevesivärejäni, ja nekin tarttuivat hyvin paperiin.


Keskeneräinen kuva, Inktenset ja vesi

Sivut eivät kuitenkaan kestä vettä hieman kupruilematta, mutta eipä niin tee valitettavasti yksikään muukaan värityskirja, jota ei ole painettu akvarellipaperille. Huomasin myös sen, että vaikka painomuste pysyi muuten oikein hyvin sivuilla eikä sotkeentunut värittäessä, vedellä suttaaminen sai sen haalenemaan.


Polychromos-puuväreillä väritettyjä kukkia

Puuväreillä väritettynä paperi on erinomaista. Kynät liukuvat vaivattomasti ja jälki on kaunista. Paperi on puhtaan valkoista, eli vaaleatkaan värit eivät kellastu, kuten joskus kermanväristen papereiden kanssa käy.

Maatuska, Polychromos

Kirja on vihkomainen toteutukseltaan, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Yllättäen se osoittautui kuitenkin hyväksi asiaksi. Sivut on helppoa värittää laidasta laitaan, kun ei tarvitse tuskailla huonosti aukeavia aukeamia, puhumattakaan siitä niin monen kirjan ongelmasta, että kuva sijaitsee keskellä aukeamaa. Jokainen kuva loppuu selvästi ennen kierteitä, eli jos haluaa leikata kuvan irti kirjasta ja vaikka kehystää, se onnistuu helposti. 


Kuvat voi helposti leikata irti, jos tahtoo.


Värittämistä odottava lempikuvani tästä kirjasta '

Kuvat ovat omaleimaisia, enkä muista nähneeni yhdessäkään värityskirjassa samanlaista tyyliä. Poislukien geometriset kuviot, tietenkin. Välillä olen seikkaillut kuvissa perisuomalaisella rantaniityllä ja väliin Meksikon erämaissa. Muotokieli on kuitenkin jotenkin niin suomalaista, että kuvien värittämisestä tulee hyvä mieli.


Geometrisiä kuvioita, väreinä Marco Raffine puuvärit

En ole itse mikään geometristen kuvioiden ystävä, mutta joskus samalla Netflixiä katsoessa näitä tulee puolihuolimattomasti väriteltyä. Tiedän kuitenkin, että moni rakastaa geometrisia kuvioita.

Pöllö istui puussa...

Eräs kirjan erikoisuuksista on tämä ensimmäinen kuva pöllöstä, joka löytyy myös kirjan lopusta, mutta...

ei oo pöllöllä hampaita suussa...
Tästä kuvasta puuttuvatkin yksityiskohdat. Vastaavaahan näkee paljon värityskirjoissa nykyään, eli että saa itse täydentää yksityiskohdat annetun mallin mukaan. Tässä kuvat ovat kuitenkin eri päässä kirjaa, mikä on minusta hyvä ratkaisu. Se ei liikaa alleviivaa sitä, että jälkimmäinen kuva pitäisi nyt täydentää ensimmäisen mukaan. Itse päätin värittää tämän jälkimmäisen kuvan itseasiassa hyvin yksinkertaisesti, ilman mitään lisättyjä yksityiskohtia. 


Kesäistä (tajunnan)virtaa rannalla, Prismacolor Premier

Kuvissa löytyy monenlaista vaikeustasoa, ja täytyy tunnustaa, että tämä kirja sai jo hieman ylirasittuneen värittäjän virkistymään. Aina ei jaksa värittää hervottoman suuria ja yksityiskohtaisia kuvia, joiden loppuun saattamiseen vierähtää vähintään viikon työtunnit. Joskus on ihanaa napata kainaloon kirja ja kynät ja suunnata vaikka sinne rantaan tai partsille kahville ja nauttia hetkestä. Minulle sitä ovat tarjonneet nyt alkavana kesänä etenkin tämä värityskirja yhdistettynä Prismacolor Premierin pieneen peltirasiaan pakattuun 24 kynän settiin. Molemmat on helppoa heittää kassiin ja suunnata kohti uusia seikkailuja :)

Yksityiskohta mandalasta

Valitettavasti en löytänyt tästä kirjasta videota, mutta linkkaan tuonne loppuun Pinterestin sivun, jossa näkee jo väritettyjä kuvia. Joitakin kirjan kuvia Päivi tarjoaa ilmaisina värityskuvina, ne voit ladata täältä



Yhteenveto

Itselleni Mielikuvia vol 1  tuo mieleen hauskan kesäloman, sekä aiheidensa että toteutuksensa puolesta. Se on hauska ja huoleton, tarjoaa rentouttavia helpompia kuvia aamukahville parvekkeella, vallattomia kuvia rannalla väritettäväksi sekä haastetta sadepäiviin. Toteutus on erittäin toimiva ja helposti lähestyttävä. Kirja saa minulta 4½ tähteä viidestä.

½


Plussat
+ Helposti lähestyttävä
+ Erottuu massasta
+ Kauniit ja omaleimaiset kuvat
+ Kierreselkäinen toteutus
+ Yksipuoliset sivut
+ Juuri sopivan sileä paperin pinta
+ Mutkattomuus
+ Vaihtelevat kuvien aiheet ja vaikeustasot

Miinukset
- Ohuehkot kannet
- Vettä huonosti sietävä painomuste
- Hieman liian ohut paperi omaan makuuni



Halppispuuvärien tuunausta

Moni on varmaan kuullut jo siitä, miten vauvaöljyllä tai vaseliinilla voi tehostaa värittäessä normaalien puuvärien värejä ja saada ne levittymään paremmin? Idea on siis semmoinen, että joko dipataan kynää rasvassa väritettäessä tai että rasvaa levitetään sivulle ohuesti esim. vanupuikolla ja väritetään päälle tai valmiiksi väritettyä kuvaa sivellään sillä rasvaisella vanupuikolla levittäen värejä. Minusta jokainen noista keinoista on hankala ja sottainen ja oman kokeiluni seuraukseni rasvaa kyllä vuosi sivun läpi toisellekin puolen sivua. Rasvatahran värityskirjassa ei ole niin kivoja, ainakaan jos ei samalla metodilla väritä sitä toista puolta. Esimerkiksi vesivärit kun ei sitten tartu siihen rasvaiseen pintaan kovin hyvin.

Mainitsin asiasta miehelleni, jolla olikin kikka kakkonen hihassaan. Hän ehdotti, että laittaisin kynät öljyyn likoamaan, antaisin kuivua ja kokeilisin sitten. 

Ei kun tuumasta toimeen. Sillä hetkellä meillä oli kotona vain ohutta Ceridal ihoöljyä, mutta saman tuloksen saa todennäköisesti vauvaöljyllä, luulen. Ceridal ihoöljy on kuitenkin aika hinnakasta tähän, vaikka toisaalta pullollisella käsittelisi varmaan satoja kyniä. Ceridal ihoöljy on kuitenkin normaalia vauvaöljyä ohuempaa koostumukseltaan, eli sikäli voi olla, että tulokset ovat erilaisia. Jos joku testaa normaalia vauvaöljyä, niin kertokaa ihmeessä kuinka se toimi!

Valitsin surkeimmin väriä luovuttavia puuvärejäni, jotka ovat tuttuja tästä testistä. Väritin niillä pienet näytteet paperille myöhempää vertailua varten.

Laitoin mukin pohjalle noin sentin kerroksen öljyä ja puuvärit pystyyn mukiin teräpuoli alaspäin. Annoin niiden seisoa öljyssä pari päivää, laitoin ne pieneen muovipussiin, pussi kiinni ja unohdin siihen pariksi viikoksi. 

Parin viikon jälkeen pyyhin kynien maalipinnalta rasvan jämät, ja aloin testaamaan kyniä uudelleen. 


Testasin kyniä heti ilman teroittamista sekä teroitin niitä niin, että puuosaa oli kulunut 1cm verran, ja testasin uudelleen, ja tulos oli yllättävän positiivinen. Olin varma, että ilman teroittamista kynien lyijy luovuttaisi väriä paremmin, mutta yllättäen myös ainakin tuon yhden sentin teroittaminen ei liiemmälti vaikuttanut tulokseen kahta kynää lukuun ottamatta. Kyseessä olivat tuosta aiemmasta penaalin pohjalta testistä ne huonoiten pärjänneet kynät, eli Pirkka ja Centrum puuvärit. Niidenkin suoritus oli silti parempi vielä sen teroittamisen jälkeenkin kuin ennen sitä. 

Jos siis itse käyttäisin näitä  kyniä värittämiseen, päätyisin tämän testin perusteella liottamaan niitä aika ajoin öljyssä. Sen verran hyvät tulokset sain testistä.

Lisäys
Kansainvälisessä väritysryhmässä jotkut sanoivat, että öljy tai oikeastaan mikä vain väri saa kynien lyijyn murenemaan. Tarkastin päivämäärän, jolloin alunperin laitoin kynät öljyyn ja siitä on nyt reilun viisi viikkoa. Kuvan testin suoritin siis jo kolmisen viikkoa sitten, mutta vasta nyt sain kirjoitettua siitä. Kokeilin äsken sekä teroittaa noita kyniä, että värittää aivan teräväksi teroitetulla kynällä. Kummassakaan en havainnut mitään ongelmaa. Kun painoin reippaasti värittäessä, kynästä irtoaa hieman värin hiukkasia paperille, mutta niin minulla käy myös kalliiden ja pehmeämpilyijyisten kynien kohdalla, kuten Polychromosien ja etenkin Prismojen kohdalla. Se ei kuitenkaan muistuta millään tavalla lyijyn murenemista.

En tiedä onko erona sitten se, että käytin tuota Ceridal ihoöljyä vai käsitys siitä, miten kynät yleensä käyttäytyvät. Jokainen suomalainen kuitenkin varmaan ymmärtää, että vastuu tämän metodin kokeilemisesta on ihan jokaisella itsellään ;)

Ja älkää rakkaat ihmiset laittako niitä parhaita ja kalleimpia kyniänne öljyyn tämän testin perusteella. Jokainen suomalainen nämä asiat ja oman vastuun testaamisesta varmaan ymmärtää, mutta melkein tekee mieli tuon kansainvälisen ryhmän kommentoinnin jälkeen kirjoittaa loppuun, että älä myöskään laita kissaasi mikroon, kaada kahvia päällesi koska se voi olla kuumaa, äläkä työnnä kynää liian syvälle nenääsi, öljyttynä tai ilman. :D

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kesätesti, Prismacolor Premier vs. Faber-Castell Polychromos

Kesä on alkanut uskomattoman vauhdikkaasti, aika suorastaan luisuu käsistä... Olen aloittanut kolme kertaa kuvan, jossa käytän molempia kyniä, Prismacolor Premierejä sekä Faber-Castellin Polychromoksia, ja joka kerran menin jossain vaiheessa sekaisin, ja värit lipesivät vääriin osioihin... Kiukutti jo niin paljon, että näytti, ettei koko testistä tule mitään. Tänään päätin ottaa itseäni kuitenkin niskasta kiinni ja aloittaa vielä kerran, tällä kertaa superyksinkertaisen kuvan, etten taas menisi sekaisin.

Ei pitäisi olla kovin vaikeaa värittää kuvasta kaksi puoliskoa eri kynillä eikö? Vaan tuntuu olevan, koska kun uppouduin värittämään, unohdin, että piti pysyä tietyllä alueella, ja kohta oli Prismoja siellä missä piti olla Polyja ja toisin päin!

Myös testikuvissa olen tarkoituksella värittänyt hyvin rennolla otteella, jotta kynien erot tulevat paremmin esiin. Olen pyrkinyt parhaani mukaan värittämään samalla otteella ja voimakkuudella molemmilla kynillä, käyttäen aina saman verran aikaa molempien testikenttiin. Molemmilla kynillä on mahdollista saada aikaan pikkutarkkaa ja täydellistä hipovaa jälkeä, mutta halusin nyt keskittyä niihin eroihin joita tavallisessa värittämisessä nopeasti huomaa.

Olen myös huomannut, että Prismojen ja Polychromosien vertaaminen keskenään on yllättävän vaikeaa. On vähän kuin vertailisi appelsiineja ja omenoita toisiinsa, niin erilaisia kynät lopultakin ovat. Joudun varmaan syventymään kumpiinkin kyniin vielä erikseen, koska yhteen artikkeliin en millään saa mahtumaan kovin paljoa.


Niinpä nyt saatte hyvin yksinkertaisen, suorastaan hutiloidun kuvan, jossa on molempia. Idea tässä kuvassahan ei ole esitellä taiteellisia lahjojani tai niiden puutetta, vaan demonstroida, miten värit kestävät auringonvaloa. Olen nyt skannannut tämän kuvan, ja skannaan sen uudelleen syksymmällä. Kesän sen saa viettää parvekkeella.

Olen merkinnyt kuvaan kaikki värisävyt, joita olen käyttänyt, sekä niiden ns. lightfasten arvon, eli valonkestävyyden. Polychromoskyniin on jokaiseen kynään erikseen painettu tuo tieto, asteikko on selkeä kolmen tähden asteikko. * merkitsee heikkoa valonsietoa, *** kohtalaista ja *** erinomaista. Prismacoloreihin tätä tietoa ei ole painettu. Löysin kuitenkin heidän asteikkonsa täältä. He käyttävät roomalaisin numeroin merkittyä asteikkoa joka etenee kestävimmästä heikoiten valoa kestävään numeroin I, II, III, IV ja V. Polychromoksien värikartan mukana voi ladata tiedon valonkestosta täältä.

Siinä missä Polychromoksista on vaikeaa löytää muita kuin *** merkinnän saaneita kyniä, ei Prismacolorilla ole tarjota yhtään I-luokan punaista väriä ja sinisistä ja vihreistä löytyy yhdet hyvin valoa sietävät sävyt. Toki kyseessä on nyt valmistajan omat arviot, joten onkin mielenkiintoista nähdä, miltä kuva näyttää kesän lopussa.





Ensimmäisessä rivissä kynillä on väritetty yksi kerros, toisessa kaksi kerrosta ja kolmannessa kolme kerrosta. Kuten huomaatte, alussa näyttää, että Polychromosit ovat vaaleampia, mutta jo toisen kerroksen kohdalla tilanne muuttuu. Tämän huomaa myös käytännössä kun yrittää värittää kerroksittain (layering). Prismacolorien lyijy on niin pehmeää, että väriä irtoaa heti alussa paljon, mikä on sekä hyvä että huono asia, riippuen värittäjän mieltymyksistä ja väritystyylistä.

Kerroksittain Polychromoksilla väritetty iho


Itse mieluiten kerrostan useita eri sävyjä ja kerroksia päälleikkäin, jolloin saan elävämmän ja silti keveämmän oloisen väripinnan. Tuolla keveämmällä tarkoitan sitä, miltä iho näyttää ilman meikkovoidetta tai sen jälkeen kun sitä on levitetty reilusti. Prismoilla tulokseksi voi saada kuin meikkivoiteella viimeistellyn virheettömän mutta vahamaisen pinnan kun taas Polychromoksilla kevyesti puuteroidun, kuultavan pinnan. Tässä kuvassa se ei vielä niin näy, mutta liitän alle pari kuvaa, jotka toivottavasti selventävät mitä tarkoitan.

Prismacolor


Polychromos

Kun vertaatte noiden kuvien lehtiä toisiinne, ymmärrätte ehkä paremmin, mitä tarkoitan. Prismacoloreilla väritettyjen pinta on vahamainen. Molemmissa kuvissa jokainen lehti on väritetty 2-3 eri sävyllä.

Molemmat kynät ovat tavallaan pehmeälyijyisiä, mutta kovin eri tavoin. Siinä missä Prismoissa lyijy on vahamaisen pehmeä on Polychromosien lyijy kova mutta liukuu paperilla pehmeästi, jopa hieman puuterimaisesti. Eron selittänee se, että Prismat ovat vahapohjaiset värit, kun taas Polyt öljypohjaiset. Siinä missä Prismat sekoittuvat keskenään puhtaasti voimalla eli painamalla, ja Polyt taas sekoittuvat juuri tuon lievän puuterimaisen olemuksensa ansiosta. Eroa on vaikea selittää, mutta sen huomaa kyllä varsin pian värittäessä. Molemmat vaativat siis hieman erilaisen väritystekniikan, että niiden parhaat puolet pääsevät esiin.

Kädessä molemmat kynät tuntuvat hyvältä, mutta siinä missä Prismat tuntuvat hieman keskivertoa paremmilta, en voi olla liittämättä Polychromoksiin sanaa ylellinen. Luulen, että Polyt ovat aavistuksen paksummat, ja ne tuntuvat tukevammilta kädessä. Yllättäen ne myös liukuvat paperilla vaivattomammin kuin lyijyltään pehmeämmät Prismat. Jälki paperilla on tasaisempaa pienemmällä vaivalla, mutta Prismat kyllä voittavat sitten värien sekoittumisessa, jos otetaan puhdas voima mukaan.

Värien sekoittuminen toisiinsa ilman mitään apukeinoja


Se taas on hyvä tai huono asia. Prismojen värit kun tuppaavat sekoittumaan silloinkin, kun sitä ei haluaisi. Pehmeä väri tarttuu helposti kynään, ja levittää sen mukanaan sinnekin, minne se ei kuuluisi.

Värejä sekoittaessa Prismoissa huomaa usein, miten muuten hyvin kirkkaat värit alkavat muuttua sameiksi.

Pehmeytensä takia Prismat ovat myös surullisen kuuluisia siitä, että niiden teroittaminen on todella vaikeaa ja lyijyn katkeilua esiintyy paljon. Polychromoksien kanssa tätä ongelmaa ei ole ollut, mutta kyllä omat Prismanikin on saanut aika hyvin teroitettua, kun on vaan hyvin huolellinen eikä kiirehdi. Prismoja joutuu kyllä teroittamaan huomattavasti Polyja useammin juurikin tuon lyijyn pehmeyden takia.

Polychromos ja alkava waxbloom punaisissa sävyissä
Vahapohjaisina Prismat ovat myös alttiita ns. waxbloomille, eli vahamainen kelmeä kerros nousee väritetyn pinnan päälle. Siitä pääsee kyllä eroon, mutta se voi turhauttaa, etenkin jos kuvan haluaa pitää kehyksissä seinällä.


Pyyhekumitesti

Molempia värejä on mahdollista pyyhkiä tiettyyn rajaan asti. Tässä molemmilla on väritetty ensin hyvin paksu kerros, jonka jälkeen ihan tavallisella pyyhekumilla on kumitettu. Kuten huomaatte, molemmat värit leviävät pyyhittäessä, mutta Polyilla tätä ei juurikaan tapahdu silloin, jos väriä on vasta yksi ohut kerros. Tähän leviämiseen auttaisi, jos minulla olisi sähkökäyttöinen pyyhekumi.

Yhteenvetona voisi sanoa, että molemmat kynät ovat hyviä käyttää, mutta omasta mielestäni Polychromokset voittavat kyllä selvästi. Prismat ovat hauskat, huolettomaan värittelyyn sopivat, mutta Polyt taas tarkempaan ja elävämpään värittämiseen ja piirtämiseen sopivat. Prismoja vaivaavat myös jotkut laadulliset ongelmat, joiden takia ne ovat mielestäni selvästi ylihinnoitellut. Oma pakettini sisältää vain 24 kynää ja tilasin sen Ebaysta noin 18€ hintaan, postikulut sisältyen hintaan. Sen enempää en näistä maksaisi. 

Polychromoseja minulla on 120 kynän setti, ja ne tilasin kotimaisesta verkkokaupasta hintaan 150€. Siltikin, että Polychromokset ovat niin kalliit, koen saavani niistä paremman vastineen rahoilleni. 

Suunnittelen tekeväni ainakin Polychromoksista laajemman itsenäisen arvion, joten kysykää ihmeessä jos jotain haluatte tietää. Sama koskee Prismoja, jos joitain kysymyksiä jäi mieleen. Vastaan mielelläni :)